Katto vuotaa, millainen katon korjaus on tarpeen?
Vanhempi katto alkaa ennemin tai myöhemmin vuotamaan jostakin kohdasta, tällöin on tärkeä huomioida katon yleistä kuntoa selvitäkseen onko koko katto elinkaaren lopussa tai ei. Usein tilanne on niin että katto vuotaa parista kohdasta, mutta muuten katto on hyvässä kunnossa.
Yleinen vuotokohta on muutamat saumat, jotka vuosien lämpöliikkeen takia ovat löystyneet. Tällaisessa tapauksessa on turha lähteä uusimaan kattoa tai tekemään suurta kattoremonttia, mielummin tiivistää vuotavat kohdat. Katon korjaus tiivistämällä tuo katolle jopa 10-20 vuotta lisäaikaa. Jos katon yleiskunto on siedettävä niin tiivistys voidaan toistaa kunnes kattoremontti tulee vastaan. Enkopur® ja Enkolan ovat huipputuotteita tähän tarkoitukseen, 5 vuoden takuu tiivistetyistä kohdista.
Usein ongelmatilanteissa suositellaan katon uusimista, vaikka katon korjaus voisi olla järkevämpi ratkaisu. Monessa tapauksessa on omistajan edun mukaista lisätä katon elinkaarta ja turvata tehtyjä investointeja kunnollisilla korjaustoimenpiteillä.
Peltikaton ja huopakaton korjaus Enkopur® -tiivistysmenetelmällä on suoraviivaista toimintaa kattoa purkamatta. Menetelmällä on siksi helppo korjata monimutkaisiakin kattorakenteita, kuten erkkereitä, kattolyhteitä, sadevesikouruja ja jiirejä.
Enkopur® – katon korjaus ja paikkaus
Enkopur® ja Enkolan asennuksiin tulee aina 5 vuoden takuu. Asennuksiin on myös mahdollisuus saada 10 vuoden takuu. Käytännössä tiivistykset pysyy kauemmin katolla, 10-20 vuotta, jolloin tiivistäminen on edullinen vaihtoehto kattoremontteihin ja saneerauksiin.
Arctic Seal tomii hätäpaikkauksena ja tilapäisenä tiivstyksenä. Etenkin talvella jolloin Enkopur® ja Enkolan ei voida asentaa, Arctic Seal on hyvä vaihtoehto tiivistä pahimmat vuodot. Kesällä tiivistetään Enkopur® ja Enkolan tiivistysmenetelmällä jolloin saadan pitkäaikanen tiivistys katolle. Meiltä myös sammaleen poisto.
Enkopur® -menetelmän perusta on 1-komponenttinen tiivistysmassa, joka asennetaan aina pohjustetulle pinnalle vahvikekankaan kanssa. Yksikomponenttisuus tarkoittaa että aineella ei aiheuta hosumispaineita asennusvaiheessa, vaan työ voidaan suorittaa tarkoituksenmukaisella huolella. Asennus toteutetaan kuivalle ja puhtaalle, yhtenäiselle pinnalle.
Katon korjaaminen pidentää katon elinkaarta merkittävästi. Samassa yhteydessä voisi huolehtia sammaleen poistosta ja muista huoltotoimeenpiteistä. Medän valikoimaan kuuluu kuparinen sammalnauha joka häiritse sammaleen kasvua kun se kerran on poitettu..
Peltikaton korjaus tehdään tehokkaimmin niin että tiivistetään kertaheitolla havaitut löysät saumat, havaitut reiät ja epäilyttävimmät liitoskohdat. Samalla kannattaa myös tutkia vesikourut ja tiivistää ne jos on tarvetta. Varsinkin sisäänrakennetut kourut erityisesti kannattaa tiivistää Enkopur-menetelmällä kun ei tarvitse peltejä vaihtaa eikä kattoa rikkoa.
Huopakaton paikkaus nestemäisellä tiivistysmassalla suoritetaan ilman tulityötä, joka muuten on riski ja vaatisi henkilöstöltä tulityölupaa. Enkopur käy vallan mainiosti tähän tarkoitukseen ja Enkolan vielä paremmin kun Enkolan tarttuu huopakattoon ilman pohjustusainetta.
Oikein tehty, katon korjaus paikkaamalla kestää jopa seisovan veden paineen. Enkopur®-tuotetta on saatavilla kahdessa värissä; musta ja hopeanharmaa. Tiivistys on tarvittaessa ylimaalattavissa katon sävyyn useimmilla kattomaaleilla.

Katon korjaus Enkopur® -tiivistysmenetelmällä
Onko katossa reikä?
Usein talven lumenpudotusten jälkeen katossa on reikä tai reikiäkin. Kevättarkastuksen yhteydessä näitä on menestyksekkäästi paikattu Enkopur-menetelmällä. Kun paikka on vähintään 5 cm joka suuntaan suurempi kuin reikä ja kun koulutettu asennusliike tekee asennusohjeiden mukaisesti, Enkopur paikalla on viiden vuoden takuu. Käytäntö on osoittanut että tällä tavalla tehty kattokorjaus on paljon pysyvämpi kuin tämä.
Enkolan vaihtoehtona
Vaihtoehtona Enkopuriin on Enkolan, joka asennetaan samalla tavalla ja tiivistysmenetelmä on sama. Enkolan eroaa Enkopur®:sta siinä että Enkolan on liuotinvapaa ja siten ympäristöystävällisempi tuote. Lasipinnoilla ja huopakatoilla suosittelemme Enkolanin käyttöä, koska asennus on helpompi ja tarttuvuus parempi.
Enkopur® ja Enkolan asennuksiin tulee aina 5 vuoden takuu. Asennuksiin on myös mahdollisuus saada 10 vuoden takuu. Käytännössä tiivistykset pysyy kauemmin katolla, 10-20 vuotta, jolloin tiivistäminen on edullinen vaihtoehto kattoremontteihin ja saneerauksiin.
Arctic Seal tomii hätäpaikkauksena ja tilapäisenä tiivstyksenä. Etenkin talvella jolloin Enkopur® ja Enkolan ei voida asentaa, Arctic Seal on hyvä vaihtoehto tiivistä pahimmat vuodot. Kesällä tiivistetään Enkopur® ja Enkolan tiivistysmenetelmällä jolloin saadan pitkäaikanen tiivistys katolle.
Enkopur ja Enkolan soveltuu:

Valittiin sitten kumpi menetelmä tahansa, oleellisinta on että katto huollettiin lisävahinkojen estämiseksi. Kankaalla vahivistettu elastinen polyuretaani tiivistää oikein tehtynä pitkään. Alla muutama esimerkki:
Valtuutetut koulutetut asentajat tekevät kattokorjauksia Enkopur-menetelmällä. Sopivan tekijän löydät täältä listalta.